Vernissa tarjoaa puitteet monipuoliselle kulttuuri- ja harrastustoiminnalle. Vernissan toiminnan pääasiallisia käyttäjiä ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Vernissassa järjestetään vuosittain yli 200 kulttuuritapahtumaa, sekä kymmeniä muita tapahtumia.
Vernissa ja palokalustovarasto peruskorjattiin vuosina 2023-2024. Rakennukset ovat Tikkurilan kaupunkikuvassa erittäin tärkeitä, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja suojeltuja rakennuksia. Korjatut tilat on tarkoitus ottaa käyttöön keväällä 2025.
Pääosin kolmikerroksinen tehdasrakennus on kooltaan noin 2 800 bruttoneliömetriä. Tiloissa sijaitsee muun muassa esiintymissali Vernissasali, harjoitus- ja esiintymistila Vinssisali, animaatioasema tehdassalissa ja animaatiopaja.
Tilaaja: Vantaan kaupunki / AFRY Finland Oy
Palvelu: Pohjarakennesuunnittelu
Projektipäällikkö / suunnittelija: Suvi Saljola
Erityistä huomioitavaa hankkeessa: Päärakennuksen alla on vanha vesikanaali, josta on aikoinaan otettu vesivoimaa vernissatehtaalle. Hankkeen aikana vesikanaali tyhjennettiin sinne vuosien saatossa kertyneestä aineksesta, ja kanaalin pohjalle ulottuvat huonokuntoiset perustukset vahvistettiin.