GeoPro Consulting Oy on kotimainen, kokonaan henkilöstönsä omistama itsenäinen ja riippumaton asiantuntijatoimisto. Henkilöstöllämme on pitkä ja laaja kokemus haastavien pohjarakennuskohteiden suunnittelusta, toteutuksesta ja näihin liittyvistä asiantuntijatehtävistä. Palvelemme asiakkaitamme hankkeen koko elinkaaren ajan aina tontinvalinnasta ja luonnossuunnittelusta työmaanaikaisiin asiantuntijatehtäviin saakka.
Valtaosa hankkeistamme on suunnittelu- ja tutkimushankkeita, mutta palvelemme mielellämme myös erilaisissa selvitys- ja kustannusvertailuasioissa, asiantuntijalausunnoissa sekä suunnitelmien ulkopuolisissa tarkastuksissa.
Suunnittelutehtävät voivat liittyä rakennusten ja muiden rakenteiden rakentamiseen, piharakenteisiin tasauksineen, hulevesien hallintaan sekä tie-, rautatie-, raitiotie-, katu-, puisto- ja kunnallisteknisiin hankkeisiin, tuulivoimaloihin tai esimerkiksi logistiikka-alueisiin.
Toimipisteemme sijaitsee Helsingissä, mutta tarjoamme geoteknisen suunnittelun asiantuntijapalveluitamme ympäri Suomen ja tarvittaessa maan rajojen ulkopuolelle.